Kevät.
Päivät pidentyvät, luonto herää jälleen eloon. Aurinko paistaa ja valon määrä lisääntyy. Kukat puskevat maasta, puut täyttyvät silmuista, linnut laulavat. Ihmiset ovat onnellisia, koska pitkä ja pimeä talvi on jälleen takana.
Lintuperheissä kevään tulo aiheuttaa kuitenkin reaktioita, joita linnuttomat eivät pysty käsittämään. Miten kevät ei muka olisikaan kivaa aikaa?
Linnuille kevät on merkki lisääntymisajan koittamisesta. Ne huutavat ja huutavat huutamasta päästyäänkin, pesää pyritään rakentelemaan kaikkialle, jokainen oksanpätkä on selvä merkki pesäntekoaineista, jokainen pienikin kolo on selvä pesäpaikka. Ennen niin mukavista ja kivoista tirpoista tuleekin yhtäkkiä aggressiivisia hormonihirviöitä, jotka pahoinpitelevät kaikki reviirilleen tunkeutuvat pahat ihmiset. Paitsi toki sen oman rakkaan puolisonsa.
Lisääntymisaikaan liittyy tottakai vahvasti myös parittelu, eihän sitä jälkikasvua muutoin pääse syntymään. Parittelun kohteeksi pääsee (jopa tahtomattaan) linnun puolisokseen valkkaama olento, olkoon se sitten toinen lintu tai vaikka ihminen.
Caron mielenkiinnon kohteena olisi mieheni. Voi miten hän toivookaan saavansa pieniä ihmis-Caroja. Minä olen paha tunkeutuja, jolta sopii vähintäänkin repiä silmät päästä.
Kanarialinnut vikittelevät kaikki samoja naaraita, seeprapeipot etsivät kuumeisesti pesäntekomateriaalia. Ja nämä kuvien agapornikset ovat kiinnostuneita vain toisistaan.
Palaisipa jo rauha taloon, olisipa kevät pian ohi!
