torstai 1. joulukuuta 2011

Vinhat vipeltäjät: Viiriäiset

(Lajiesittely siniviiriäisestä, teksti julkaistu aiemmin Siipipeilin numerossa 2/2010)
 
Kanarialinnut ja viiriäiset ruokailemassa sulassa sovussa.

Siniviiriäinen (Cortunix chinensis) tunnetaan maailman pienimpänä kanalintuna. Lemmikkinä pidetään myös tavallista viiriäistä (Coturnix coturnix) joka eroaa siniviiriäisestä lähinnä suuremman kokonsa puolesta. Siniviiriäinen tunnetaan myös nimillä kiinankääpiöviiriäinen ja kääpiöviiriäinen. Luonnonvaraisena se asuu Aasian suunnilla, eli eteläisessä Kiinassa, Indonesiassa, Uudessa Guineassa, Pohjois- Australiassa sekä Intiassa.

Lemmikkinä viiriäinen on kohtalaisen helppohoitoinen, vaivaton ja miellyttävä. Seuranpidon viiriäisillä hoitaa lajitoverit, joten omistajan tehtäväksi jääkin vain säännöllinen ruokinta ja siivous. Siitä selviää yllättävän helpolla, sillä viiriäiset eivät sotke kovin pahasti eivätkä haise. Päivät pitkät nämä pienet kanaset juoksentelevat ympäri häkin lattiaa maata kuopsutellen ja tutkien josko sieltä löytyisi muutama siemen tai peräti herkullinen ötökkä. Juoksentelun lomassa viiriäiset kommunikoivat melkein jatkuvasti keskenään hyvin hiljaisella, linnunpoikasten ääntelyyn verrattavissa olevalla, piipityksellä. Jos joku linnuista ajautuu liian kauaksi tovereistaan, saattaa piipitys kuulostaa hätääntyneeltä jolloin viiru juoksee lujaa vauhtia takaisin muiden luokse. Kukkojen tapaan viiriäiskukot toisinaan kiekaisevat, mutta tämäkään ääni ei kovin luja ole, hyvä jos suljetun oven läpi toiseen huoneeseen asti edes kuuluu.

Yhteinen kylpyhetki.

Viiriäinen elää luonnostaan pareittain, joskin yhden kukon voi hyvin yhdistää useamman kanan kanssa. Kukkoja voi pitää mainiosti keskenään poikaporukassa, mikäli kanoja ei ole. Useampaa kukkoa ei koskaan saa yhdistää kanojen kanssa, koska pahimmillaan tämä voi johtaa kukon/ kukkojen kuolemaan. Joissain värimuodoissa kukon ja kanan erottaa ulkonäön perusteella, mutta muutoin käyttäytyminen paljastaa sukupuolen. Kukot käyttäytyvät enemmän ”kukkoillen” ja luonnollisestikaan eivät kykene munimaan. Kukot elävät yleensä noin neljästä viiteen vuotta, kanat puolestaan hieman vähemmän eli noin kolmesta neljään vuoteen.

Viiriäiskana aloittaa muninnan noin neljän kuukauden ikäisenä, sen jälkeen kana munii yhden munan melkein joka päivä. Mikäli poikasia ei ole tarkoitus tehdä, kerätään munat päivittäin pois. Kanat munivat vaikka kukkoa ei olisikaan, mutta tällöin poikasia ei voi tulla. Mikäli poikasia haluaa, niin hedelmöittyneet munat voi jättää emoille haudottaviksi tai vaihtoehtoisesti laittaa hautomakoneeseen, sillä kanalinnut osaavat syödä itse heti kuoriuduttuaan. Munia voi syödä tai käyttää ruuanlaittoon tai leivonnaisiin aivan kuten kananmuniakin. Jääkaapissa munat säilyvät noin kuukauden verran. Viiriäisiä ei tarhata pelkästään munien vuoksi sillä koko lintukin soveltuu hyvin syötäväksi, mikäli suuremman viiriäistarhan perustamiseen on kiinnostusta.

Viiriäiset ovat yleisesti ottaen rauhallisia, joten ne tulevat hyvin toimeen samassa häkissä muiden rauhallisten ja pienten lintulajien kanssa. Aina toki täytyy muistaa yksilöerot, myös pelkkien viiriäistenkin kesken.

Luonteeltaan viiriäinen on aktiivinen ja utelias. Näiden pikku otusten touhuista riittääkin katseltavaa vaikka koko päiväksi. Ne tottuvat myös nopeasti ihmiseen, kunhan hoitaja käyttäytyy rauhallisesti ja etenee viiriäisten ehdoilla.

Vedessä viiriäiset eivät kylve, joten kylvyksi tarjotaan säännöllisesti joko hiekkaa tai lannoittamatonta turvetta.

Siniviiriäiskukko nauttimassa turvekylvystään.

Ruokinta:


Vettä tulee olla ehdottomasti aina tarjolla. Vesiastian valintaan kannattaa kiinnittää huomiota, sillä liian syvään astiaan viiriäiset saattavat hukkua. Esimerkiksi keraamiset, jyrsijöille tai kissoille tarkoitetut ruokakupit tai lintujen juoma-automaatit sopivat mainiosti. Vesiastian täytyy kuitenkin olla sellainen, että lintu oppii siitä juomaan, eli veden tulee olla näkyvillä ja helposti saatavilla.

Siemenseokseksi sopivat pikkulintujen siemenseokset, esimerkiksi undulaateille tai peipoille tarkoitetut. Useampaakin seosta voi yhdistää, jotta ruuasta tulee monipuolisempaa. Siemenet voi tarjoilla kupista tai haluamastaan ruokinta-automaatista. Ruokaa on myös hyvä heitellä pohjamateriaalin sekaan häkin pohjalle, koska näin linnut saavat mieluisaa virikettä.

Maatalouskaupoissa myydään isoissa säkeissä kananrehua, joista Pikku-Punaheltta on sellaisenaan viiriäisille sopivaa. Mikäli ostaa tavallista Punahelttaa, tulee tämä hienontaa pienemmäksi. Kananrehu on halpaa ja säilyy hyvin. Pienin säkki painaa neljäkymmentä kiloa ja maksaa hieman alle 20e. Rehusäkkien koosta johtuen kimppaostaminen on hyvä vaihtoehto. Valmiista kananrehuvalikoimista löytyy myös esimerkiksi munitusrehua, jota voi myös hyvin tarjota kunhan rehun ensin hienontaa riittävän pieneksi.

Tuoreruokana kelpaavat monipuolisesti erilaiset vihannekset, hedelmät ja marjat. Kurkku, salaatti, idätetyt siemenet, porkkana ja omena ovat ainakin sellaisia, joita kannattaa ensimmäisten joukossa kokeilla tarjota. Kovat ja vaikeasti nokittavat kasvikset raastetaan, muut voi tarjoilla palasina.

Kalkkia tulee olla jatkuvasti saatavilla, sillä muninta kuluttaa paljon kalkkia. Kalkinlähteenä toimivat esimerkiksi seepiansuomut, jauhetut kananmunankuoret tai vaikkapa kalkkijauhe sellaisenaan.

Ruuansulatushiekkaa viiriäiset tarvitsevat ruuan hienontamiseen, joten sitä tulee olla aina tarjolla.

Lisäksi ruokana voidaan antaa hirssintähkiä, nokittavaksi voi hyvin antaa toisinaan kuivaa leipää. Keitetyt kanan- ja viiriäisenmunat kelpaavat myös.

Useimmat viiriäiset rakastavat jauhomatoja, ja niitä voikin hyvin antaa muutamia kertoja viikossa, mutta jatkuvasti niitä ei kuitenkaan saa olla tarjolla. Jauhomatoja on helppo kasvattaa kotona, mutta eläinkaupoistakin voi käydä ostamassa muutaman toukan kerrallaan, mikäli ei tahdo näitä kotonaan säilyttää. Elävät jauhomadot ovat erityisesti viiriäisten mieleen, mutta näitä voi toki antaa kuolleinakin mikäli ei syystä tai toisesta pysty eläviä jauhomatoja käsittelemään tai kotonaan säilyttämään. Myös muita toukkia, matoja, hyönteisiä ja hyönteissyöjille tarkoitettuja hyönteismurskia voi tarjota.

Häkki:

Viiriäinen on maassa elävä lentotaidoton lintu, joten lentotilaa häkissä ei tarvitse olla. Tosin häkin korkeudessa tulee ottaa huomioon, että säikähtänyt viiriäinen hyppää kovalla vauhdilla ylöspäin ja kattoon törmätessään saattaa jopa kuolla. Viiriäiset pystyvät hyppäämään kirjaimellisesti huoneen kattoon asti, joten kangaskatot niiden häkeissä ovat varsin hyvä vaihtoehto.

Häkissä olisi hyvä olla pohjapinta-alaa vähintään puoli neliömetriä kahta lintua kohden, mieluusti tietenkin enemmän. Korkeutta on hyvä olla vähintään metrin verran.

Viiriäiset eivät osaa istua orsilla, joten orsia ei häkkiin tarvitse laittaa, mutta sen sijaan piilopaikkoja tulisi olla tarjolla. Esimerkiksi sopivan kokoiset jyrsijöiden mökit toimivat hyvin, miksipä ei vaikka pahvilaatikkokin. Halutessaan häkkiin voi sijoittaa myös erilaisia tasoja joihin on helppo kiivetä esimerkiksi ramppia pitkin. Sisustukseen voi mainiosti käyttää myös tekokasveja tai oikeita myrkyttömiä kasveja.

Pohjamateriaalina sanomalehti ei ole kovin hyvä ratkaisu ainakaan pidemmäksi ajaksi. Maassa elävinä lintuina viiriäisten jalat likaantuvat helposti, mikäli pohjamateriaali ei ole riittävän imukykyistä. Kutterinpuru, mörttiröpö, lannoittamaton turve, pellava, hamppu ja puupelletti ovat hyviä materiaaleja. Kissanhiekkaa tai muuta syötynä vaarallista materiaalia ei saa käyttää, vaan pohjamateriaalin tulee olla sellaista, ettei sen syöminen haittaa mitenkään. Pohjamateriaalin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota myös pölyävyyteen, esimerkiksi kovin hienojakoinen hiekka ei ole pölyn kannalta hyvä vaihtoehto ja myös jotkut kutterinpurut ovat turhan pölyäviä.


 Viiriäisten äärimmäisen nautinnollinen kylpyhetki kouristeluineen ja hidastuksineen voi äkkiseltään näyttää suorastaan siltä, että linnut kärsisivät jostain vakavasta sairaudesta.

Viiriäisvauvoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti