Murun tarina

30.3.2011

Hermostuttaa, kädet tärisevät. Levoton olo. Kohta on lähtö eläinlääkäriin neitokakadumme Murun kanssa.


Muru on ollut meillä aina, hän on jo 21 vuotias vanha herra. Murun oikeaan siipeen kasvoi aikoinaan pieni kasvain. Eläinlääkäri sanoi, ettei sille kannata tehdä mitään. Sanoi, että lintu kuolee kahteen viikkoon, antakaa olla vain. Kului kaksi viikkoa, kaksi kuukautta, kaksi vuotta... vielä useampi vuosi. Ja lintu eli. Eli täysillä, söi, joi ja lauloi. Rapsuttelivat Elviksen kanssa toisiaan ja Muru oli täynnä elämänhalua. Silti sitä mielessään odotti, että se kuolee koska tahansa, vuosien kuluessa alkoi yhä enemmän ja enemmän varautumaan siihen päivään. Odotti toisen kuolemaa ja samaan aikaan toinen eli täysillä.

Pari kuukautta takaperin Murun kasvain lähtikin yllättäen riehaantumaan, pieni kasvain tuntui äkkiä kasvavan suureksi. Kipeältä kasvain ei vaikuttanut, mutta kokonsa puolesta tuntui olevan linnulle haitaksi. Kasvaimesta lähti myös todella herkästi vuotamaan verta. Pelkäsin myös luiden ja lihaksiston puolesta, painaako kasvain siipeä huonoon asentoon. Ja tällöin heräsi kysymys: mitäs nyt?

Vaihtoehdot olivat aika vähissä. Voi olla tekemättä mitään, lopettaa linnun tai kokeilla leikkausta. Jos mitään ei tee, niin mielessä nakuttaisi jatkuvasti kärsiikö lintu, onko sillä kipuja, elääkö se enää elämisen arvoista elämää. Mutta koska lintu oli jo vanha, ei leikkauskaan tuntunut hyvältä. Mikäli lintu olisi ollut kymmenen vuotta nuorempi, olisin epäröimättä vienyt sen samantien leikattavaksi. Kasvaimen äkillinen kasvuun lähteminen kertoo, että lintuun on iskenyt vanhuus, linnun puolustusjärjestelmä on pettämässä. Joten kannattaako leikata lintua, joka kuolee kuitenkin ihan koska tahansa? Kyse on ehkä päivistä, viikoista...?
Kuitenkin kun Murua katsoi, niin sen elämänilo ei ollut kadonnut minnekään. Lintu oli yhä reipas. Olisiko lopettaminen parasta? Entä jos linnulla onkin vielä useita vuosia elämää edessään? Kannattaako muutoin tervettä ja reipasta lintua lopettaa, jos sillä on pienikin mahdollisuus selvitä?

Lopettaminen tuntui parhaimmalta. Itkut tuli itkettyä, tiesi, että muutama päivä vielä ja sitten on aika saatella Muru viimeiselle matkalleen. Mutta ensin katsotaan vielä pari päivää ja ajatellaan. Hengiltä kun saa koska tahansa, elämää puolestaan ei enää takaisin puhalleta. Pyörittelin Murua käsissäni ja katselin ja kokeilin kasvainta.Yllättäen heräsi kuitenkin pieni toivonkipinä, entäs jos...? Kasvain sijaitsi sopivasti kyynärvarressa, jospa sitä ei kannatakaan poistaa vaan jospa leikkaa koko siiven pois seuraavan nivelen kohdalta? Katselin siipeä ja pyörittelin sitä käsissäni. Kasvain on iso, sitä poistaessa tulisi valtava verenhukka. Mutta koko siipi poikki...? Verenvuoto olisi nopeasti tyrehdytetty, kasvaimesta ei voisi jäädä mitään ja toimenpide hoituisi taatusti nopeammin.
Ajatus sai itää hetken, sitten se tuntui varmalta, tuntui, että näin on parasta. Näin on ainakin yrittänyt. Jos Muru kuolee leikkaukseen, olen ainakin tehnyt kaikkeni. Samaan aikaan päässä nakutti: kauanko Muru tulee muutenkaan elämään? Jos se elää enää kaksi kuukautta, niin onko leikkauksen tuoma kipu sen arvoista? Mutta... jospa se elääkin vuoden, kaksi... enemmän?

Miksi odottaa kuolemaa, jos samaan aikaan voi elää?

Pakkaan laukkuun termospullon raikkaalla vedellä täytettynä, laitan siemeniä pussiin. Ja pieni metallikulhokin täytyy ottaa mukaan, vesikupiksi. Täytän kuumavesipullon, lämmitän kauratyynyn. Asettelen nämä läpinäkyvään muoviboksiin. Otamme Murun kiinni ja lasken sen boksiin, se ei tahtoisi pysyä siellä. Laitan kannen kiinni ja jätän boksin vielä muiden lintujen lähelle. Soitan taksin.
Nyt se on menoa.

Murua boksittaessa ei tullut mieleen ollenkaan pikkulinnut. Ei tullut arvattua, että siellä kanariajengi hyppää häkistä ulos samalla sekunnilla, kun oven avaa. En tahtonut jättää niitä lentämään, kun olemme kotoa poistumassa, mutta lintujen jahtaaminen takaisin häkkiin osoittautuikin haastavaksi. Eiväthän nämä tajua käsiä pelätä! Eivätkä myöskään ole tottuneet menemään samantien takaisin, joten sitäkään eivät ymmärrä miksi nyt ei saakaan ulkoilla. Saimme ensimmäisen ohjastettua häkkiä kohti, muut seurasivat perässä. Viimeinen istui korkealla häkin seinällä. Otin lattialta oksan ja ajattelin, josko saisin sillä linnun lentoon ja häkkiä kohti. Siirsin oksaa lähemmäksi lintua katsoen miten se reagoi ja milloin nousee siivilleen. Ja vielä mitä. Akkahan toi linnulle orren, "tsirr" ja siihen istumaan. Katselin hetken hämilläni "arkoja" lintujani ja sitten aloin siirtämään keppiä hitaasti häkkiä kohti. Lintu keikkui mukana, hienoa. Ei muuta kuin ovi äkkiä kiinni!

Saavumme lääkäriin hyvissä ajoin. Vien Murun odotushuoneeseen ja lasken boksin tuolille. Ystävällinen nainen henkilökunnasta ehdottaa, että voisimme tulla linnun kanssa lääkärin huoneeseen odottelemaan, jotta lintu saisi olla rauhassa. Tämä kuulostaa hyvältä. Avaan boksin lääkärin huoneessa ja tarjoan Murulle vettä ja siemeniä. Se syö ja juo mielissään. Kun Murun kupu on täynnä, nostan hänet pois boksista ja otan kädelleni istumaan. Muru on saanut olla lääkärillä melkein tunnin, joten matkan ihmetykset ovat jo takanapäin ja uusi paikkakin alkaa näyttämään jo tutustumisen arvoiselta. Lääkäri saapuu ja tutkii Murun. Muru kummastelee uutta ihmistä.

Leikkaussalia mennään valmistelemaan, Muru painautuu kainalooni. Yllättäen se tahtoo kiivetä olkapäälleni, annan sen istua siinä. Lintu kokee selvästi olonsa turvallisemmaksi, kun tuttuja ihmisiä on lähellä.

Kannan Murun olkapäälläni leikkaussaliin. Olen paikalla kunnes Muru nukahtaa, silittelen häntä ja toivottelen hyvät yöt. Kerron hänellä olevan vielä vuosia edessään ja että hänen täytyy nyt jaksaa.

Palaan lääkärin huoneeseen istumaan. Ja odottamaan. Minuutit kuluvat hitaasti, tärisen kauttaaltaan, olo on levoton. Happi ei kulje. Puoli tuntia on kulunut. Hermostuttaa. Epätietoisuus on pahinta. Katselen kelloa ja odotan. Yllättäen huoneen ovi avataan, "haluatteko tulla leikkaussaliin". Sydän ehtii jättämään lyönnin välistä ennen kuin kuulen, että kaikki on hyvin, lintu herää pian. Mikään ajatus ei kulje päässä, tahdon vain äkkiä linnun luokse. Siinä se nukkuu. Liikauttaa jalkaa. Alkaa räpiköimään. Se on elossa, kunnossa, se herää. Otan linnun käsiini, voisin itkeä onnesta. Se on ihan lämmin, sen alla on lämpömatto ja päällä lämpöpeite. Kannan sen takaisin tuttuun huoneeseen. Se huojuu ja on sekava, mutta sillä on kaikki hyvin. Sillä on kaikki hyvin. Se elää.

Vähän ajan päästä lääkäri tahtoo katsoa Murun vointia. Muru pyrähtää karkuun, "hui, paha täti". Muru ei tiedä pahan tädin juuri pelastaneen hänen henkensä, antaneen hänelle toisen mahdollisuuden. Annan Murun painautua kainalooni ja olla siinä vaan. Kuumavesipullo täytetään uudelleen ja kauratyyny lämmitetään mikrossa. Kotimatka voi alkaa.

Kotona Muru kuuli heti toisten lintujen äänen ja vastasi niille. Se tykkäsi päästä takaisin kotiin ja kotona odottavat linnut olivat onnellisia saadessaan Murun takaisin. Muru joi mielellään vettä, auringonkukansiementä se ei jaksanut kuoria, mutta hirssi teki kauppansa. Annoimme linnun huilailla jonkin aikaa boksissa, sitten siirsimme hänet pikkuhäkkiin. Orsikin kelpasi heti.

Ilta kului Murua vahtiessa, lopulta raahauduin väsyneenä nukkumaan ja mieheni jäi lintua vahtimaan ensimmäisen yön yli.

Amputoitu siipi. Kasvaimen pinnalla oleva tumma on kuivunutta verta. Kasvaimesta kasvavat sulat ovat jykevämmän näköisiä kuin tavalliset.

Kasvain lähti nopeasti kasvamaan tämän kokoiseksi, todennäköisesti olisi jatkanut kasvuaan edelleen.

Tämä puoli siivestä näkyi ulospäin.

31.3.2011

Herään yhtäkkiä kauheaan paniikkiin. Muru! Miten Muru voi? Kello on jo kuusi aamulla, olen nukkunut pommiin, piti herätä aiemmin tarkkailemaan linnun vointia. Pomppaan sängystä ylös, rynnistän lintuhuoneeseen ja varaudun pahimpaan --- Muru istuu orrella, katsoo kuka tuli ja tsirpauttaa tervehdykseksi. Huh!

Mies kertoi, että oli tullut yöllä peittelemään ja kertoi Murun voivan hyvin. Olin jo nukahtanut, olin unissani kauhean huolestuneesti alkanut selittämään, etten näe Murua missään. Taidan olla koko yön nähnyt unta Murusta, vaikken tätä muistakaan.

Muru aamulla.

Elvis pitämässä seuraa.

Päätä särkee. Särkee ihan kauheasti. Koko päivän on särkenyt. Ei tämä hellitä millään. Kokeilin särkylääkettä. Tonninen Panadol. Ei vaikutusta. Väsyttää, ei jaksa tehdä mitään, ei ole voimia mihinkään. Kämppä on kuin rytökärpän pesä, mutta en jaksa siivota. En jaksa mitään.

Murulle täytyy antaa lääkkeet, sen verran pitää jaksaa. Suoraan suuhun olisi parasta saada, ihon alla kirvelee. Kokeillaan.. Ensin antibiootti. Avaan nokkaa klemmaria apuna käyttäen, mies tyhjentää ruiskun Murun kielen päälle. YÄK! Muru ei ole koskaan maistanut mitää niin pahaa. Se puistelee päätään, se näyttää aivan järkyttyneeltä. Se on tottunut, että ihmiseltä saa vain hyvää.
Muru saa hetken huilata, sitten on kipulääkkeen vuoro. Nokka ei meinaa aueta, antavat pahaa kuitenkin. Ruisku tyhjentyy jälleen Murun suuhun, mutta tällä kertaa... NAMI! Muru ei ole koskaan saanut mitään näin hyvää! Muru nuolee ruiskun puhtaaksi. Nam! Saako lisää?
No ainakaan tästä ei jää huonoja muistoja linnulle...

Murun sairauslomahäkki.

Eilisen innoittamana päätin kokeilla nostaa kanarialintua kepille. Kappas, eläinkoe tuotti tuloksia. Heräsi ajatus voisiko tätä opettaa jotenkin? Voisin kepillä nostaa lintuja ulos häkistä, siinä olisi palkintoa. En tosin tiedä ehdinkö kepin kanssa sisälle, kun hyökkäävät ulos samantien kun oven avaa jos sillä tuulella ovat.
Ehkäpä koulutus toimisi, jos olisi kaksi keppiä. Toisessa hirssiä tai salaattia kiinnitettynä. Lintu hyppää kepille, niin herkku tulisi heti nenän eteen. Oppisivatkohan? Aluksi saattaisi toki se herkkukeppi olla jopa pelottava, mutta ajan kanssa. Tätähän pitäisi vallan kokeilla. Helpottaisi elämää, jos lintuja saisi liikuteltua niitä stressaamatta. Tosin normaalisti ei ole mikään hätä saada niitä häkkiin, vaan saavat lennellä ihan vapaasti. Mutta jos tulee joskus tilanteita, ettei vaan ehdi odottamaan niiden menemistä häkkiin, niin ei tuo ollenkaan turha taito olisi.

Huomenna on Murun siteen vaihto. Hermostuttaa jo nyt.

1.4.2011

Herään yhtäkkiä. Taas. Menen heti katsomaan Murua. Kaikki on kunnossa, Muru istuskelee orrella. Kömmin vielä takaisin sänkyyn peiton alle. Kipeä olo. Paleltaa ja kurkkuun koskee. Kissa nukkuu tyynyllä pään vieressä. Silittelen sitä. Torkun jotain valveensekaista unta vielä pari tuntia.

Päätä särkee. Särkee niin kamalasti. 

Muru on surullinen. Luulen, että se tahtoo muiden luokse, ei se ole tottunut olemaan yksin. Avaan häkin oven ja annan Murun nousta kädelleni. Ja sehän kelpaa heti. Muru tahtoo istumaan häkin katolle, nuolee silmälasejani ja vaikuttaa iloiselta ja pirteältä. Raukka, ei ole tottunut olemaan häkitettynä pieneen häkkiin. Jätän Murun vapaaksi, saa olla irti, jos niin on parempi mieli. Taitaa häkissä olo ahdistaa enemmän kuin yksinäisyys.

Lääkkeiden anto sujui tänään hyvin. Muru nuoli molemmat ruiskut puhtaiksi ja olisi mielellään ottanut lisääkin. Tänään ei edes antibiootti maistunut pahalta. :D Siinä meillä lääkenarkomaani. Lisää, lisää! Anna tänne!

Side täytyy vaihtaa. Lintu rimpuilee. Tuntuu, että siihen sattuu. Side on teipattu tiukasti kiinni, yritän irroitella sitä varovasti. Lintukin auttaa. Viimein se irtoaa. Puhdistan leikkaushaavan. Nyt pitäisi saada uusi side paikalleen.
Muru saa nokkaistua tikkiä. Näyttää pysyvän vielä kiinni, ei näy verta. Uutta sidettä ei meinaa saada millään paikoilleen, lintu tahtoo pois.
Päässä sumenee, huono olo, happi ei kulje. Sydän hakkaa. Tekee pahaa, tahdon jättää linnun rauhaan. Pelkään satuttavani sitä, pelkään saavani sen tikit aukeamaan, pelkään stressaavani sitä.

Miten pientä lintua voikaan rakastaa näin paljon?

2.4.2011

Kuvasin videon Murun lääkinnästä. Se sujuu todella kivasti. Hyvää lääkettä näyttävät molemmat olevan. Täytyy muistaa pyytää noita itsellekin ensi kerran kun kipeänä on.

Muru on ollut passattavana. Haluaa, että sitä ruokitaan kädestä. Käyn useamman kerran päivässä ruokkimassa sitä, kun nyt niin maistuu. Taitaa olla seuran puutettakin, kaipaisi varmaan rahnutusseuraa. Harmi vain, kun ei ihmisten rahnutukset niin kelpaa.