Ikävä

Kummallista, miten nopeasti aika tuntuukaan kuluvan. Melkein vuosi sitten olen kirjoittanut terraarion olevan valmis ja laittanut kuvia. Kummasti se aika vain katoaa jonnekin, lopullinen hintakin kun tuli vasta nyt laskettua.

Madosta aika jätti kesällä, joten pitkää iloa ei uudesta kodista hänelle ollutkaan. Terraario on yhä tyhjentämättä, koskematta. Ei vieläkään tahdo edes uskoa, ettei matoa enää ole. Niin monta vuotta yhdessä vietimme, että on yksinäinen olo ilman. Pitkän aikaa aina terraarion ohi kulkiessani vilkaisin sinne, aivan niinkuin aina oli tapana tehdä, monen pitkän vuoden ajan. Vilkaista ja katsoa, että mitäs mato puuhastelee nyt. Ja joka kerta oli vain tyhjä terraario silmien edessä. Sieltä puuttui jotain sinne kuuluvaa. Jotain liian rakasta. Nyt kuljen ohi katsomatta. Ajattelematta. Pohdin ensin, pitäisikö terraario hävittää pois, mutten vain raaskinut. Ehkä joskus, kun aikaa kuluu eteenpäin, joku löytää tiensä sinne asustelemaan. Mutta ei vielä.

Miten yhdessä päivässä kaikki voikaan olla toisin. Koskaan ei tiedä paljonko aikaa on jäljellä. Sitä vaan yhtäkkiä huomaa, että tässä se olikin. Tietää, että se on joskus edessä, mutta ei vielä. Ei ihan vielä. Ja sitten kuitenkin, joku päivä, liian pian. Joka kerta aivan liian pian.

Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin;
puutarhani on sirpaleita täynnä.
- Edith Södergran

Nuku rauhassa pikkumato. Muistot jää elämään.

Sua huudan tuhannesti, pois ootko kokonaan?
Ei – jotain ikuisesti sinusta pitää saan.
Jää jäljelle ees hiven, sinusta muisto jää,
kuin kalliin jalokiven, sen tahdon säilyttää.