torstai 10. maaliskuuta 2011

Askarteluja

Aina jotain huomaa puuttuvan. Tällä kertaa pyyhekoukut. Niin - vieläpä sellaiset, joihin saa lintujen astioille tarkoitetun pyyhkeen eriksen. Eihän nyt lintujen astioihin sovi päätyä ihmisten käsipöpöjä... eikun... Pitikös sitä huolehtia ihmisten vai lintujen terveydestä?

Tuumasta toimeen ja tällaisia niistä sitten tuli:


Tässä vielä käytössä:


Nämä on tehty hetken mielijohteesta kotoa löytyvistä materiaaleista, eli oikeastaan varsinaiset kierrätyskoukut. ;D
Materiaaleina käytin pahvia, valkoista paperia, kontaktimuovia ja kaapin pohjalta kaivettuja tarroja. Tekstin kirjoitin ihan tussilla. Nauha löytyi myös kaapin pohjalta, jonkun joulupaketin päällä ollutta sellaista. Olisin halunnut tuohon mustaa, leveämpää nauhaa, mutta sellaista ei ikävä kyllä löytynyt. Klipseinä käytin rottahäkin kiinnikkeinä toimineita verhonpidikkeitä, otin vain niistä pois sen pyöräosan, jolla verho ripustetaan kiskoille.
Kaikenlaista hyödyllistä sitä kaappien pohjilta löytyykin. :) Hintaa ei tullut siis ollenkaan. Teen kenties jossain vaiheessa uudet ihan paremman suunnittelun kera ja joskos sitä mustaa nauhaakin kävisi ostamassa ripustusta varten. Seuraaviin voisi kenties tehdä kuvat ja tekstit tietokoneella, niin saisi aivan omanlaisensa.

Kivat näistä silti tuli ja ovatkin olleet jokapäiväisessä käytössä. Vieraatkin löytävät oikean pyyhkeen heti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti