Käytinpä tässä erään viikonlopun lintuhuoneen totaaliseen järjestelyyn. Tyhjensin huoneen mahdollisimman hyvin, jonka jälkeen pesin seinät, ikkunan ja lattiatkin peräti kolmeen kertaan. Verhotkin vaihdoin.
Puhdasta tuli, tosin vain hetkeksi.
Huoneessa on nyt käytössä vanha sohvapöytä ruokien säilytystä varten. Pöydän alla on suuremmat ja painavemmat ruoka-astiat.
Lintuhäkin vieressä on kaksi vanhaa yöpöytää, joiden laatikoissa on näppärästi käden ulottuvilla mm. harja ja kynsisakset pupua varten sekä eripaksuisia hanskoja lintujen käsittelyä varten. Yöpöytien päällä säilytän pesuvatia, jonka avulla vesien vaihto siis tapahtuu. Lisäksi häkin oven vieressä oleva taso on korvaamaton apu juurikin ruokien ja vesien laittamista varten.
Pöydät tosin kaipaavat vielä tuunausta, kun ovat nyt turhankin ikävästi eri paria. Maastokuvioinen kun oli aiemmin käytössä muualla asunnossa, kun taas valkoinen toimi lintujen kylpypöytänä. Kunhan toisenkin maalaa maastokuvioiseksi, niin ongelma on ratkaistu.
Seinälle laitoin rakkaat kanarialintujulisteeni, alunperin seinä oli tarkoitus maalata täyteen koristekuvioita, mutta suunnitelmat muuttuivat, jotta noille julisteille saadaan paras paikka - minnekäs muuanne siis kuin lintuhuoneeseen.
Näiden julisteiden kanssa kävikin jokseenkin legendaarisesti. Etsin näitä vuosia, mistään ei löytynyt. Ulkomailtakin kyselin, koskaan tulosta saamatta. Sitten, viimeinkin sain mahdollisuuden tilata nämä itselleni. Kuten arvata saattaa, kalliiksihan tuo tuli. Ei haitannut, säteilin onnesta, viimeinkin sain rakkaat kanarialintujulisteeni. Ja kuinkas sitten kävikään? Samoja julisteita alkoi tulemaan ovista ja ikkunoista! Tietysti...
Kauhulla odotan jo sitä päivää, että joku noista julisteista menee rikki. Tasan taatusti katoavat koko maailmasta sillä sekunnilla. Ehkäpä pitäisikin ennakoida ja tilata jo etukäteen varakappaleet.
Kehyksiä kävin katselemassa vähän joka puolelta, löysin sitten nuo Ikeasta, olivat siellä juurikin sopivan kokoiset, edulliset sekä yksinkertaiset ja tyylikkään näköiset. Juurikin sopivat tarkoitukseeni. Varsinaiseen kehystämiseen vaadittiinkin sitten kolme ihmistä, itkua ja hampaiden kiristystä, suoristamista, pölyn ja karvojen poistoa... Hyvät niistä lopulta tuli kuitenkin!
Huoneen ovessa on todella vanha amatsoni -juliste. Voisin jossain vaiheessa katsella tähän jotain uutta julistetta tilalle. Oven vieressä taas puolestaan on ihana kanarialintutaulu, tein tämän kehystämällä jostain iciwanhasta saksankielisestä kirjasta kanarialintuja käsittelevän sivun. Jotenkin muistelen, että kyseessä on ollut jokin ilmainen kirjaston poistokirja, mitä selattuani olen tuon yhden sivun huomannut ja ihastunut.
Nurkassa on kuivikkeet, eli purut ja pellavat. Vähän verkkoakin edessä, jottei pupu pääse pahemmin säkkejä repimään. Lisäksi pari häkkiä varalla sairaus- ja kuljetustapauksia varten. Tallessa on myös pieni, pyöreä lintuhäkki, tähän ajattelin laittaa jotain kivaa sisälle, kunhan keksin mitä. Sitten täytyy vielä päättää ripustaisiko tuon seinälle vai pitäisikö pöydällä. Tulee hauska (ja lintuhuoneeseen sopiva! :D) koriste tuosta. :)
Pupu sai tällä kertaa oman nurkkauksensa lintuhäkin vierestä. Häkkiähän tuolla ei ole ollut ikuisuuksiin, pidin pitkään häkkiä niin, että luukku puuttui siitä kokonaan, mutta myöhemmin totesin kuitenkin, että tuollaiset kissanhiekkalaatikot on paljon yksinkertaisempia siivota, joten häkki saa lähteä kokonaan. Tuon kokoiselle pupulle kun ei ihan heti löytyisi sen kokoista häkkiä, missä sitä voisi oikeasti pitää. Ja kun osaa käyttää kuitenkin laatikoita, niin tämä ratkaisu on paras kaikkien kannalta.
Pikkulinnut tutkiskelemassa ruokatilannetta...
Agaporniksilla on edelleen vanha häkki, kauan sitten itsetehty, tosin myöhemmin kunnostettu. Tehdashäkki kokonaan irroitettavalla pohjalla olisi siivouksen kannalta ihanteellisin, ei vaan tunnu noita löytyvän riittävän ison kokoisina. Pienempään häkkiin päivittäminen kun tuntuu jokseenkin hyödyttömältä.
Lattia-agapornisten mukavaa yhteiseloa...
Puppeli nukahtaa:
Ja tässä vielä Muru ja Elvis. Muru on vielä jaksanut sinnitellä, vaikka ikää on jo tuo 21 vuotta. Kasvain tosin kasvoi jonkin verran lähiaikoina, toivon, että olisi jo pysähtynyt kokonaan. Toivottavasti saa vielä mukavan loppuelämän kasvaimesta huolimatta ja toivottavasti jakselee niin hyvin, ettei lopetus olisi ihan heti ajankohtainen asia. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti